sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Punainen keittokomero

Muutama teksti aiemmin purkkiaiheessa ollessani sivusin oman keittiöni säilytystilaongelman pöydälle tuomaa purkkikasaa. Keittiössäni on yhteensä 2 pientä keittiökaappia säilytystä varten, yksi kuivauskaappi sekä yksi kulmakaappi astioille. Kuiva-aineita voi kuitenkin kätevästi säilöä jos jonkinmoisissa purkeissa ja kannuissa pöytätilan reunalla. Itselläni teemana on tällä hetkellä mitä ilmeisemmin punainen.




Sekalaiseen tämän hetkiseen röykkiöön kuuluu niin kotimaisia kuin tanskalaisiakin, uusia ja vanhoja. Omppu-nimiset Plastexin purkit ovat uusia, olivat vieläpä ainakin ennen joulua tarjouksena Anttilassa. Ei niitä vain voinut vastustaa! Purkkeja taisi olla kuutta erilaista tarjolla, itselle tarttui mukaan niin litran kuin puolen litran purnukat tuolla retro-mallin kannella.

Edessä on pienempiä ruskeita purkkeja, jotka löysin noin vuosi sitten kirpparilta, sopivat oikein hyvin mausteille. Joukossa myös yksi Aarikan purkki ja oikealla oleva vaakaraidallisen purkin kyljessä on teksti "Uusiutuva KEKO 65 vuotta! 1916-1981".




Punaiseen teemaan sopien hellalla majailee emalinen paistinpannu. Paistinpannu on Rondo nimeltään ja näitä on valmistettu Arabian Wärtsilän tehtaalla 70-luvun puolenvälin tienoilla. Punaisen lisäksi näitä on valmistettu ainakin keltaisena. 

Kantta oonkin jo hyvän tovin tälle orpolaiselle etsinyt, vinkatkaa jos jolla kulla on nurkissa ylimääräinen pyörimässä. Ruokaa näissä emalisissa ei kehtaa valmistaa, jos ei saa naarmuille niin ruoka ainakin palaa pohjaan!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun jälkkäri: sekametelisoppa

Taannoisella matkallani Tallinnaan oli myös eksytettävä itsensä paikalliselle kirpputorille. Siellä oli paljon katseltavaa, vaikkakin ihmiset möivät suurimmaksi osaksi vain vaatteita, vanhaa kosmetiikkaa ja muuta, tavaraa olisin kaivannut ainakin itse enemmän. Myös hintataso yllätti, siinä missä perus henkkamaukka-vaatteita myydään täällä eurolla oli siellä hintaa viidestä kahdeksaan euroa. 

Pari myyjää olikin sitten kaivellut vanhoja aarteitaan oikein urakalla myyntiin, enimmäkseen vanhoja venäjänkielisiä LP-levyjä sekä kirjoja. Huomioni sai myös esillä olleet kaasunaamarit sekä muuten aivan käypät peltipurkit, mutta venäjänkielisen tekstin ja sisällä piileskelleen ruosteen takia jäivät ostamatta. 

Yhdestä näistä pöydistä silmiini osui aivan mielettömän suloiset munakupit. Keltaiset ruusukuvioidut söpöliinit tarttuivat mukaani hinnasta viis, ne olivat ihan kuin luodut minulle! Minulle, joka ei juuri koskaan syö kananmunia...



Taulun olen askarrellut 60-luvun Seurasta löytyneestä Newport-savukemainoksesta. Mainoksen raikas väritys oli vain kerrassaan hieno ja muutenkin siinä vain oli sitä jotain mikä miellytti, olen kehystänyt myös muutamia muita mainoksia, mutta ne ovat olleet mustavalkoisia tai paljon pienempiä. 

Tämä mainos oli ihan koko sivun kokoinen ja asettui hyvin kehyksiin. Muut olen jo laittanut kiertoon, tämä oli ainut mitä olen säilytellyt siinä toivossa että se löytäisi paikkansa kotoa...




Pienellä googlettamisella noita Newportin vintagemainoksia löytyi vaikka millaisia! Nyt vaan hyvä väritulostin kehiin ja tehtailemaan koko taulusarja yksinäisen seuraksi kaapin perukoille =)




perjantai 21. joulukuuta 2012

Pelti-teema jatkuu

Fazerin karamelleja on saatu peltirasioissa läpi vuosikymmenten. Monien mieliin varmaan herää kuvia niin Ananas-karkeista kuin Vihreistä kuulistakin.  

Itselleni mieluisimmaksi on tullut tämä ihanan värikäs Amerikan pastilleja-rasia, samalla mallilla on tietysti valmistettu rasia myös ranskalaisille vastaaville, mutta tässä on minusta sitä jotakin!

Amerikan pastilleja on valmistettu vuodesta 1953 ja niitä valmistetaan edelleen Fazerin tehtaalla Lappeenrannassa. Tälle rasialle en ole löytänyt valmistusvuotta, mutta Fazer-logon kirjaisin tyyli viittaisi aikaan ennen 80-lukua, jolloin jo karkkipusseissa oli "vanha" Fazerin logo, joka vaihtui 2006.


Toinen peltiaarre on upea tarjotin, jonka väritykseen ja kuviointiin rakastuin välittömästi. Tällä hetkellä se toimii kynttilöiden alusena pöydällä.




torstai 20. joulukuuta 2012

Purkkeja purkkeja

Itselläni on keittiössä todella vähän kaappitilaa, johon apuna toimii oikein hyvin kauniit purkit, keittiön purkistossa tällä hetkellä teemana punainen. Pöytätasoa reunastaa jos jonkinmoista punasävytteistä purkkia, peltisiä ja muovisia, raidallisia ja kukallisia.

Kirpparilla törmää aika usein punavalkoraidallisiin purkkeihin. Niitä on niin Aarikan kuin Marianne-karkkipurkkeja ja olenpa kerran törmännyt sellaiseen, jossa oli kannen tarrassa maininta, että purkki olisi erään tiivistefirman piparitaikinapurkki! Aarikan tekstillä valmistetut ja Marianne-purkit ovat kooltaan identtisiä, raita on vain toisessa hieman kapeampi. 

Marianneja on muuten valmistettu jo vuodesta 1949!

http://www.retromaa.fi/1216




Raitapurkkien lisäksi yleinen näky kirpparihyllyillä ovat Viri-kaakopurkit. Sinivalkoiset purkit ovat mitä suloisimpia ruskeine kansineen. Niitä löytää aika helposti priimakuntoisena, sen verran useissa kodeissa tätä herkkua juotu! Itsellä on toisen purkin kannessa jonkun verran naarmuja, mutta itseäni moinen ajan näkyminen ei haittaa!

http://www.retromaa.fi/1215



Lopuksi vielä hauska Viri-suklaajuoma iskelmä, jonka esittivät vuonna 1961 Kai Lind ja The Four Cats sekä Erik Lindströmin orkesteri.


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Nanny Stilliä

Näin talvella tulee osteltua jos minkälaista kynttilä- ja tuikkukippoa, alusia ja muita. Nanny Still on yksi lempisuunnittelijoistani ja törmäsin vähän aikaa sitten näihin upeisiin Kehrä-sarjan tuikkuihin. 




Vaikkakaan en sarjan muista tuotteista niin perusta - enkä yleensä muutenkaan kirkkaasta lasista niin näihin ihastuin välittömästi. Ne ovat minusta yksinkertaisesti lempeän hauskat ja sympaattisen näköiset! Valo taittuu myös hauskasti pinnan röpelöltä pimeällä. 

Muuten tuota sarjaa on kirppareilla liikkeellä runsaasti, varsinkin laseja ja lautasia - olleet vissiin oikea hittituote joka kodissa! Näiden tuikkujen tarkkaa valmistusvuotta en osaa sanoa, sarjaa on valmistettu niin 1970-luvulla kuin 1980-luvulla, esimerkiksi jälkiruokakippoja on tehty 70-luvulla ja juomalaseja 80-luvulla.


http://www.retromaa.fi/1213




Näiden söpöliinien lisäksi haluan esitellä samaisen suunnittelijan Tiimalasi-maljakon, joka löytyy minulta Oliivinvihreänä. Maljakkoa on valmistettu myös esimerkiksi sinertävän harmaana,  punaisena sekä kirkkaana. Tiimalasi-maljakoita on myös erimallisia, (ainakin tuotenumerot 1441-1444), tämä kyseinen on tuotenumeroltaan 1444. Valmistuksessa maljakko on ollut vuosina 1971-1976.


http://www.retromaa.fi/1214

tiistai 18. joulukuuta 2012

Onnenlehti & Bambit

Heipä vaan!


Olen vihkiytynyt kirppari-ihminen ja ahkera kirppari-blogien lukija ja päätin aloittaa sellaisen nyt myös itse! Muista poiketen luovun myös tavarasta mielelläni järkevään hintaan, saatan katsella jotakin viikon ja sitten kyllästyä. Jos löydät postauksista jonkun sinun tulevan aarteesi niin kysy ihmeessä lisää! 

Ensimmäiseen postaukseen halusin valita kaksi erilaista esinettä.

Ensimmäinen on Riihimäen lasin, Helena Tynellin suunnittelema Onnenlehti-maljakko, joka on ollut tuotannossa vuosina 1971-1976. Rakastan erityisesti maljakon väriä, joka on nimeltään Amber. Maljakkoa on tehty myös kirkkaana, punaisena ja sinisenä. Maljakkoa on tehty myös eri kokoisina, eri korkuisina sekä sitten matalana mallina.

http://www.retromaa.fi/1211



Toiseksi halusin valita hellyyttävät Bambit! Svante Turusen bambi yhdellä vasalla, pohjassa on  ST-50, säilyneet molemmat hyvässä kunnossa, myös arat korvat! Monet väittävät näitä Kupittaan Savella tehdyiksi, mutta minun käsitykseni mukaan Turunen ei ole koskaan ollut siellä virallisessa työsuhteessa. Hänellä on kylläkin ollut oma paja Helsingissä juuri 50-luvun vaihteessa, eli olisivatko nämä nyt sitten siellä valmistuneet. Aivan ihanat joka tapauksessa! 

http://www.retromaa.fi/1212






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...